Ja sitten, takaisin nuoruuteen…

Niin, nyt on kesä ja aikaa miettiä. Miettiä sitä kadonnutta nuoruutta, joka jäi 90-luvulle. Muistan kuinka opiskelun alettua eräänä syksynä, luokkaan tuli koulutoverini kantaen jotain ihme keppiä.

- Joo, tää on sählymaila. Menen koulun jälkeen pelaamaan.

Pitihän tästä oudosta lajista ottaa selvää. Aika outo laji, heilua kaukalossa ja kontaktit olivat kielletty. Ei tuntunut oikealta urheilulta tuollainen. Kaukalossa pelataan lätkää tai no, naiset ringetteä. Salibandy, sähly, säbä, hinttikyykkä… mitä näitä sanontoja nyt olikaan. Eihän pelaajatkaan näyttäneet pelaajilta. Hikinauhat päässä viipottavia pikkujätkiä, jolla oli kaikilla samanlaiset tukat. Kauhea tikkaus jaloissa ja mailat vaan heiluivat.

Otettiin sitten koulun jumppasalista vuoro futisporukan kanssa ja samalla tuli perustettu joukkue kaupungin sarjaan. Eihän se salibandy ollut niin helppoa kuin näytti, meni sitten sähläämiseksi. Mutta hien siinä pienessä kaukalossa pallon perässä juostessa sai. Ja olihan nyt talvikaudeksi jotain tekemistä. Joukkueella oli tietysti tavoitteena menestyä, mutta itse olen aina keskittynyt enemmän joukkueurheilun tärkeimpään asiaan eli saunailtoihin. Tietysti samalla tuli harrastettua liikuntaa saunailtojen välillä ja pääsi jätkien kanssa treenaamaan. Harrastustason salibandy-, sähly-, kiekko- ja jalkapallojoukkueiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on mielestäni niiden antama sosiaalinen kontakti.

Pelinähän salibandy tai sähly on hauskaa, koska siinä tapahtuu jatkuvasti jotain.Vedonlyöntikohteena salibandy on myös otollinen, ja tässä testaamassani sivustossa asia hoituu myös bonuksia hyödyntäen. Mutta ei sitä vielä 90-luvun alussa oikein voinut kertoa pelaavansa. Ainakaan koulun lätkäjätkille. Joukkueemme osallistui kaupungin sarjaan ja pelailimme pitkin talvea myös treenatessa. Taidotkin rupesivat joillekin karttumaan. Minulle ei. En jaksanut hinkata jotain Tähkän ilmaveiviä ja muita kikkoja tuntikausia. Minulle oli aina paljon tärkeämpää päästä pelailemaan, ottamaan hiki ja viettämään pukukoppielämää kuin jonkun uuden kikan tai taktisen kuvion oppiminen. En myöskään jaksanut seurata salibandyä omien pelieni lisäksi.

 

Uutisointia ja mediaosumia toki salibandylle tuli EM-kullan ja lajin pelaajamäärien nousun myötä, mutta eipä se jaksanut juuri minua kiinnostaa. Tärkeintä on aina ollut, mitä itse tekee ja miten itse nauttii tekemisestään. Jokunen vuosi tuli hakattua salibandypalloa ja juostua sen perässä, mutta joukkueen innokkaimmat treenaajat halusivat lähteä kokeilemaan liiton sarjoihin eikä itseäni tällainen kiinnostanut, niin muutaman kauden kausimaksua maksettuani ja vain saunailtoihin osallistuttuani jätin koko touhun.

 

Eipä minusta tullut salibandyammattilaista, enkä enää sählyäkään jaksa käydä pelailemassa. Toki kroppakin näin keski-ikäisenä siinä kunnossa, ettei sählykentille kannata näillä polvilla lähteä itseään telomaan. Mutta pysyisiköhän se maila vielä kädessä, jos nyt syksyllä lähtisi vielä kokeileen edes kerran?