Se eka kerta.

Ekan kerran muistaa aina ja siihen sisältyy muistoja, joita seuraavat kerrat eivät voi ohittaa. Ellei nyt sitten satu tulemaan joku erityisen tärkeä ja mahtava kerta tai jossain ihmeellisessä paikassa ihmeellisten henkilöiden kanssa. Ensimmäiseen kertaan liittyvät muistot toki tuppaavat muuttumaan ja tekemään sen ensimmäisen kerran loistavaksi taidonnäytteeksi, joka sopisi kaikille oppikirjamateriaaliksi.

Useinhan ensimmäinen kerta ei tällainen ole vaan joku hätäisesti sutaistu ja hikisesti ähelletty säkälaukaus. Mutta kyllähän siitäkin kelpaa kehuskella jätkille saunailloissa vielä vuosia myöhemmin. Kaikki tietävät tässä tilanteessa, ettei se eka kerta nyt niin loistavasti onnistunut. Muistellen omaa ensimmäistä kertaansa, kaikki kuitenkin antavat kertojan pitää tarinaansa totena.

Omissa mielissään muistellen sitä kuumottavaa tunnetta, kun ensimmäisen kerran reppu heilui ja alkukantainen huuto täytti koko paikan. Sitä loistavaa tunnetta kun se, mistä oli niin kauan unelmoinut illalla nukkumaan mennessä tai valvoessaan unettomina öinä, vihdoin tapahtui.  Sitähän varten oli yksinään harjoiteltu ja paljon. Oli hiottu itsekseen taitoja, opiskeltu erilaisia tekniikoita videoilta ja muista opetusmateriaaleista, mietitty mahdollisia tilanteita siihen, että se eka kerta vihdoin koittaisi.

Aina tuntui siltä, että muut saivat ensimmäisen kerran aikaisemmin kuin itse. Itse vain sähläsi onnistumatta, kun kaverit onnistuivat vieressä. Tuntui, ettei itselle osu ensimmäistä kertaa koskaan. Jotkut onnistuvat ensimmäisen kerran heti ensiyrittämällä ja toiset tavoittelevat unelmaansa pitkäänkin onnistumatta. Mutta se tunne, kun ensimmäistä kertaa onnistui, oli kaiken odottamisen arvoista.

Silloin kun näkee ja tuntee, että nyt tulee onnistuminen, tuntuu kuin aika pysähtyisi. Salibandypallo lähtee lavasta juuri oikeaan suuntaan ja painuu vastustamattomasti maalivahdin selän taakse. Vaikka se olisi jostain ruuhkan keskeltä sutaistu hätärilyönti tai huolimattomasti pidetyn mailan kautta mennyt kimmoke, on se ensimmäinen maali kuitenkin aina kertomuksissa tarkkaan harkittu ratkaisu, joka pitäisi muidenkin salibandynpelaajien ottaa käyttöön vastaavanlaisissa tilanteissa.

Kun ensimmäinen maali on tullut tehtyä, tai kun on ensimmäistä kertaa voittanut pelisivustolla, on olo kuin salibandyn MM-finaalin jatkoajalla ratkaisseella sankarilla.

Ja tätä ensimmäistä kertaa tulee vielä hehkutettu monta kertaa, mietittyä nukkumaan mennessä ja muisteltua lämpöä tuntien. Ensimmäisen maalin juuri salibandymatsissa tehnyt, olisi vaikka kuinka joukkueurheilija, tuntee omasta suorituksestaan ylpeyttä vaikka joukkueensa olisi juuri hävinnyt 10-1 joukkueen pelattua kauden huonoimman pelinsä.

 

 

Ensimmäinen kerta ei ole elämän tärkein kerta, mutta se on vain niin mahtava muisto, että kyllähän se nousee top kymppiin aina, kun kertaa elämänsä sählymaaleja.